Sunnuntai 21.10.2012

Koko päivä paluureissussa

PM-kisojen kunto oli viimeistelyjen osalta hyvä, mutta rasvaa pitää vielä seuraavan 5 viikon aikana polttaa useampi kilo MM-kilpailua varten.





Rasvanpoltto oli tarkoitus aloittaa saman tien tehokkaasti sunnuntaina kahdella treenillä, ja lähdimmekin junalla kohti Kööpenhaminaa hyvissä ajoin klo 12. Suunnitelmissa oli käydä Köpiksessä treenaamassa Target Gymillä, ja tehdä päivän toinen treeni sitten Suomessa 24h-salilla. Köpiksen treeni jäi kuitenkin haaveeksi, sillä 3½ tunnin junamatka venyi lähes 8-tuntiseksi härvellykseksi kun junaradalla tapahtui autokolari ja junien kulku tyssäsi siihen. Pääsimme kuitenkin melko surkuhupaisan paluureissun myötä takaisin Suomeen, ja hauskaa oli kaikesta huolimatta – iso kiitos matkassa olleelle tiimillemme!

Yhden treenin ehdin kuitenkin vetää, eli aamuyöllä kotiin päästyäni hipsin viereiselle 24h-salille pumppailemaan rintaa ja etureisiä:

Rinta / etureidet

1a. Smith-vinopenkki 110 kg 5×5
1b. Reisiojennus 5×15
2a. Flyes kp 25 kg 3×6-8
2b. Vaakaprässi 3×15
3a. Rintapunnerruskone 3×6-8
3b. Pallokyykky kp 3×20
4a. Ristikkäistalja 3×6-8
4b. Askelkyykkykävely kp 3×30 askelta

41 minuuttia.

Ilmianna asiaton kirjoitus

Jätä kommentti kirjoitukseen

You must be logged in to post a comment.